Olen hyvin kiinnostunut kosmetiikan ja kauneuden historiasta. Kauneusihanteiden muuttumista ja eri aikakausien kuumimpien lookien vaihtumista pääsee tutkimaan kun esim. tutustuu taiteen historiaan ja eri vuosisadoilla maalattuihin muotokuviin - yleensä ne heijastavat hyvin ajalle tyypillisiä kauneuskäsityksiä. Myöhemmin muotokuvien rinnalle tulivat valokuvat ja elokuvat.
Olen opiskellut taidehistoriaa, lisäksi eri aikakausien kauneuslookeja opiskellaan teatterimaskeeraajakoulutuksen raameissa. Ja koska olen hyvin hurahtanut aiheeseen, opiskelen tätä myös itsenäisesti ja luen kaiken mahdollisen aihetta koskevan :)
Koen mykkäelokuvien estetiikan ja sen ajan kohtalokkaat kaunottaret hyvin viehättäviksi. Jotenkin viime vuosisadan alun kauneusihanteet tuntuu minusta hyvin läheisiltä ja miellyttävät omaa esteettistä silmääni. Kaverit vitsaileekin, että olen varmaan elänyt edellisen elämäni noihin aikoihin, 1900-luvun alkupuoliskolla.
Mykkäelokuvien tähtien meikin piti olla vahva ja dramaattinen jotta kasvoilla, erityisesti silmillä, pystyi viestittämään kaikkea sitä, mitä ei voinut sanoin ilmaista. Mustaa kajalia, tummaa luomiväriä vahvasti silmien ympärille, kapeat, surumielisesti alaspäin laskeutuvat kulmakarvat ja tummalla punalla korostetut ruusunnuppuhuulet.
![]() |
| Pola Negri |
![]() |
| Pina Menichelli |
![]() |
| Theda Bara |
Itse look on aika simppeli, sata vuotta sitten kosmetiikkatuotteet ja -menetelmät olivat vielä suhteellisen yksinkertaisia.
Sen ajan kaunottaret saivat vaalean ihon välttelemällä aurinkoa (rusketus tuli muotiin vasta 20-luvun puolivälissä) ja puuteroimalla kasvot valkoisiksi. Itse huijasin ja käytin nykyaikaisempia tuotteita. Vaalea iho kahta meikkivoidesävyä käyttämällä (Armanin Lasting Silk on minun uusin suosikki, ihan uskomattoman ihana!), vaaleampi 2 kasvojen keskiosaan ja 5.5 varjostuksenomaisesti poskiluun alapuolelle. Poskipunaa. Huuliin viileänpunainen stain-puna.
Ja dramaattiset silmät. Silmistä kerron perusteellisemmin myöhemmin.
Sen ajan kulmakarvamalli oli kapea ja alaspäin laskeutuva. Nykykäsityksen mukaan auttamattoman vanhanaikainen ja "vanhentava" malli siis. Koska liikuin tässä lookissa normaalielämässä, jätin kulmakarvat luonnollisiksi.
Onko teillä kauneusihanteiden suhteen suosikkiaikakautta? Mikä sen ajan kauneuskäsityksissä miellyttää?
![]() |
| Tämä on ehkä onnistunein meikkikuvani :) |















Onpa kaunis tosiaan tuo viimeinen kuva.
VastaaPoistaItsekin olen näistä tosi kiinnostunut, ihailen vintage-harrastajia, jotka jaksavat panostaa kampauksiin ja asuihin alusvaatteita myöden.
Mun into riittää vain retromeikkeihin. Niitäkin useimmiten tuunaan nykymakuun sopiviksi. Vaikka tiedänkin, että oikeaopisesti esim. 20-luvun meikki olisi hieman erinäköinen, mutta kun se olisi oikeasti nykystandardien mukaan aika raju... ja kuitenkin haluan näyttää hyvältä myös tässä ja nyt :)
Poista