Näin isänpäivän viimeisillä minuuteilla tuli mieleen, että tunnen tyypin, jonka olen omin korvin kuullut sanovan: "hiukset ovat naisen kruunu". Ollaan väitelty hänen kanssaan hiusasioista joskus vuosia sitten, tyyppi oli siis sitä mieltä, että naisilla pitkä tukka on paras. (Mulla tais siihen aikaan olla sininen siili...)
Mutta pitkät, polkat, Agyness Deyn vai kenties Agnes Carlsson - huomenna on minulla edessä kampaajakäynti! Ja tänään illalla kehitin itselleni pienen kampaajapaniikin. Mitä tehdä tukalle?
Tämä on ihan naurettavaa. Minulla oli selkeä visio siitä, mitä aion pyytää: pörröistä polkkatukkaa, sellaista tarvittaessa pallomaiseksi leijonanharjaksi föönattavissa olevaa huoletonta tukkamarenkia, pituus max. leuan kärkeen. Viikkoja ärsytin ihmisiä puhumalla polkkahaaveestani, kunnes sain aikaiseksi varata ajan. Sitten viikkoja odotin kampaajakäynitä, kuin kuuta nousevaa. Se on huomenna, hetki on koittanut! Nyt tajusin, että ehkä haluan sittenkin pitää pitkät, kerroksittain leikatut hiukseni. Aaarrrgh! Käyköhän muille koskaan niin?
Syytän muotilehtiä, etupäässä Trendiä, Oliviaa ja Gloriaa. Kaikissa kannessa nätti tyttö, jolla päässä pitkä, lainehtiva tukka. Mun tukka! (No ok, Glorian kannessa se on tarkasti paikalleen fiksattuna eikä juuri lainehdi, mutta sisältä löytyy sama tyttö monen sivun mittaisessa muotijutussa ja ai-ai, löytyy kaunista loivaa kiharaa!)
Pitkät, sievät, kauniin kiharat hiukset - mikä voisi olla enemmään bhooooring! Eikä ne edes ikinä näytä mulla samalta kuin noissa kuvissa, ellen ole ensin kuivaajan ja useamman muotoilutuotteen avulla lannistanut hiusteni luonnollisen pörröisyyden ja itsepäiset pyörteet. Se on taistelu, jota en laiskana ihmisenä jaksa käydä kovin usein... Miksi sitten niistä on niin vaikeaa luopua?
Video: My Last 5 Beauty Purchases
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti